lauantai 31. elokuuta 2013

Menikö se kesä jo?



Paula pyysi heinäkuussa tekemään itselleen neuleen, ja olen sen kanssa nyhjännyt toista kuukautta! Ei kyllä yleensä kuulu tapohin, mutta tämä oli jotenkin hankala tapaus :-) Jos sinulla on Ravelryn tunnukset, malli löytyy tästä linkistä. Muutoin joudut tyytymään minun otoksiini. 
Englanninkielisen ohjeen voi ostaa verkosta, mutta en välttämättä suosittele, ohje on todella haastava suomenkielisiin selkokieliohjeisiin tottuneelle. Tai sitten olen vaan vähän yksinkertainen (okei tunnustan heti). Ohjeessa ei juurikaan kerrota silmukkamääriä ja mittoja, vaan annetaan silmukkamerkkien paikat ja toistokertojen määrät. Muutamaan kertaan piti isojakin pätkiä purkaa, kun ei se mennytkään ihan niinkuin ohjetta tulkitsin. Mutta valmista tuli, lopulta!


Lankana tässä paidassa on ohjeen villalangasta poiketen Hjertegarn Blend Bamboo, joka on 70% babua ja 30% puuvillaa (menekki noin 450g). Tästäkin pieni varoituksen sana: lanka on tosi löyhäkierteistä, joten säikeitä jää helposti pois matkasta. Varsinkin mustana tosi hankala tapaus: piti neuloa vain kirkkaassa päivänvalossa ja katse tiukasti työssä, ei puhettakaan mistään samanaikaisesta telkun tuijottelusta tai kirjan lukemisesta.

Musta lanka on myös hankala kuvauskohde, yksityiskohdat ei oikein tahdo erottua. Mutta tässä yritystä:


Neuleessa on hauska epäsymmetrinen kaula-aukko. Etu- ja takakappaleet ovat samanlaiset, hiukan alaspäin levenevät. Periaatteessa neuleessa ei pitäisi olla ollenkaan ommeltuja saumoja, mutta tein lopulta parin purkukerran jälkeen hihat tasona, tulivat siistimmät niin.
Työ tehdään ylhäältä alaspäin ensin isot kappaleet, joiden keskellä neulotaan hihat. Sen jälkeen kappaleet yhdistetään alaspäin levenävällä ainaoikein -kaitaleella ja lopuksi tehdään kaulus.



Vasen ja oikea reuna.



Helma ja hihansuut neulotaan tekemällä langankierrot apupyöröpuikolle ja muutaman kerroksen jälkeen päätellään kappale neulomalla puikkojen silmukat yhteen.

Summa summarum: työläs ja vaikea ohje ja hankala lanka, mutta uusia mielenkiintoisia tapoja leventää, kaventaa ja yhdistellä. Lopputulokseen olen jokseenkin tyytyväinen. Toivottavasti Paulakin on. 


Paitaa kuvatessa huomsasin, että raparperi oli alkanut jo vaihtaa syysmekkoon...


Tohloppijärven joutsenetkin alkavat valmistella muuttoa...


...ja Kohmanpuiston auringonkukkapelto on valmis poimittavaksi.
Huomenna onkin sitten jo syyskuu.

Mukavan kuulaita syyspäiviä kaikille!

-Nanna


2 kommenttia:

  1. Tää malli on kyllä tosi ihana! Näin sen jo aiemmin fb:ssä ja sitten vielä täälläkin ja nyt pitäisi jotenkin saada ohje ulos tuolta Ravelrystä :D Haasteen perässä tänne eksyin - jälleen. Tiskiräteissä on kiva malli :) Mukavaa syksyä!

    VastaaPoista